Kuka on Samu Lamminpää?

 

Olen Jyväskyläläinen nuori lukiolainen, joka täyttää 18-vuotta vasta 5.4, eli kahdeksan päivää ennen vaaleja. Matkani Jyväskylään ei ollut suoraviivainen, mutta päämäärä on tärkein. Vanhempani ovat molemmat Ähtäristä, Pohjanmaalta, mutta olen syntynyt Tampereella. Olen kuitenkin elänyt suurimman osan elämästäni Hankasalmella ja sieltä muuttanut, ja rakastunut Jyväskylään lukio-opiskeluideni vuoksi. 

Opiskelen Schildtin musiikkilukiossa pääsoittimenani piano ja sivussa sello. Rakastan musiikkia ja se on elämäni tärkein asia. Tulevissa kuntavaaleissa se onkin kantava teemani.

Valitsin puolueekseni kokoomuksen, kun kiinnostuin syvästi taloustieteestä. Liityin siis nopeasti presidentinvaalien alla Hankasalmen kokoomuksen paikallisyhdistykseen, mutta vaihdoin nopeasti Keski-Suomen Kokoomusnuoriin, jossa olen kokenut olevani onnellinen! 

Kokoomus on puolueeni, koska intohimonani on rakentaa yhteiskuntaa realismin turvaan. Uskon yksilön vapauteen ja vastuuseen, sekä kansankapitalismiin. Vaikka kokoomus ei ole ikinä ollut mikään täysi kulttuuripuolue, uskon silti voivani tuoda omia arvojani aihetta kohtaan vahvasti esille politiikassa. Tämä yhteiskunta tarvitsee kuitenkin myös sivistysporvareita, jotka ovatkin kulttuuritoimen suurimpia tukioita.

Haluan olla mukana luomassa Jyväskylästä kauniin, kulttuurintäyteisen, taloudellisesti tasapainoisen, sekä yhä useammalle houkuttelevan kaupungin. Nuorten ääni ei kuulu vieläkään tarpeeksi kaupungin päätöksenteossa ja juuri siksi koin vastuukseni lähteä ehdolle. Täten olen valmis edistämään kaupunkia nuorten näkökulmia hyödyntäen ja luomaan Jyväskylästä parempaa paikkaa ihan jokaiselle. Laitetaan Jyväskylän talous kuntoon ja houkuttelevuus nousuun!

Anna minulle tukesi ja äänesi kevään kunta- ja aluevaaleissa, jos koet näiden asioiden olevan tärkeitä, koska jokaisella äänellä on merkitys!

(Ennakkoäänestys: 2.4. - 8.4. ja vaalipäivä 13.4.)

 

 

Samusta Sanottua